Nuoruuskehitys alkaa puberteetista ja päättyy nuoren aikuisuuteen ja se jaetaan kolmeen vaiheeseen: varhaisnuoruus (12)-13 – 14 –vuotiaat, varsinainen nuoruus 14 – 15 –vuotiaat ja myöhäisnuoruus 16 – 18 -vuotiaat . Tämän lisäksi nuoruusikään katsotaan osaltaan kuuluvan myös varhaisaikuisuus eli 19 – 22(23) -vuotiaat.
Nuoruusiän kehitys etenee kehämäisesti henkisten ja fyysisten kasvupyrähdysten sekä henkisten taantumajaksojen esiintyessä vaihdellen. Tämä kehityskulku voi aiheuttaa normaalia tunne-elämän kuohuntaa.
Nuoruusiässä usein esiintyviä normaaleja pulmia ja kriisejä ovat mm. muuttuvaan ruumiiseen liittyvät huolet, psykososiaaliset ongelmat ja elämäntilanteiden muutokset (muutto; vanhempien avioero; seurustelusuhteen katkeaminen). Nuoruusiässä esiintyy yleisesti ja tavallisina ilmiöinä psykosomaattisia oireita, ikään kuuluvaa aggressiivisuutta (normatiivisena ei heikennä psykososiaalista toimintakykyä), kasvuun ja kehitykseen liittyvää masennuksen ja ahdistuksen tunnetta, sekä mielialaan vaikuttavia elämäntapahtumia.
Nuoruusikään voi kuitenkin kuulua myös erilaisia psyykkisiä häiriöitä, jolloin ongelmat eivät näyttäydy vain normaalina kehitykseen kuuluvana ajanjaksona, vaan ne korostuvat siinä määrin, että ne alkavat haitata nuoren toimintakykyä ja psyykkistä sekä sosiaalista elämää. Nuoruusikäisten tavallisimpia mielenterveyden häiriöitä ovat: ahdistuneisuushäiriöt, mielialahäiriöt, tarkkaavaisuushäiriöt, käytöshäiriöt, päihdeongelmat, todellisuuden tajun häiriöt sekä syömishäiriöt.
Normaali ahdistuneisuus - Ahdistuneisuushäiriö
Ahdistuneisuus on normaali ilmiö, mutta ahdistuneisuushäiriöstä aletaan puhua silloin kun ahdistuneisuuden kokemus tai siihen liittyvät muutokset käyttäytymisessä aiheuttavat nuorelle toimintahaittaa, esimerkiksi kyvyttömyyden solmia ikätoverisuhteita, käydä koulua tai harrastaa. Diagnoosi voidaan asettaa myös silloin, kun oireiston aiheuttama kärsimys on merkittävää. Ahdistuneisuushäiriöt ovat nuorten yleisimpiä psyykkisiä häiriöitä ja niiden esiintyvyys nuoruusiällä on 6 –10%.
Ahdistuneisuudessa on yleistä samanaikaisuus, jolloin kaksi tai useampia ahdistuneisuushäiriöitä voi ilmetä yhdessä tai ahdistuneisuus voi ilmetä yhdessä masennuksen tai päihteidenkäytön kanssa. Ahdistuneisuushäiriöihin kuuluu: pelko-oireiset häiriöt, sosiaalisten tilanteiden pelko, julkisten paikkojen pelko, paniikkihäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, pakko-oireinen häiriö, eroahdistushäiriö ja traumaperäiset häiriöt.
Ahdistuneisuuden oireita erityisesti nuoren käyttäytymisessä on mm. unettomuus, pelko esiintyä koko luokan edessä, pelko matkustaa linja-autossa, vaikeus selvitä koulutehtävistä kohtuullisessa ajassa, epämääräiset toistuvat vatsakivut, pahoinvointi, huimaus, päänsärky, toistuvat poissaolot koulusta, toistuva hakeutuminen terveydenhoitoon, toistuva tarkistaminen tai peseytyminen tai bakteerikammo.
Mielialan vaihtelut ja mielialahäiriöt
Nuoruusiän kehitykseen liittyy normaalia mielialojen vaihtelua uusien tunnetilojen ja ajatusten kohdatessa kehittyvän nuoren. Kehitys on nopeaa ja eri nuorten välillä on suuria kehitysvaihe-eroja. Kehitykseen liittyvien normaalien ilmiöiden ja mielenterveyden häiriöiden erottaminen voi olla vaikeaa, koska monet oireet ja häiriöt esiintyvät ensimmäistä kertaa elämässä ja vaikeidenkin häiriöiden oirekuva on usein aluksi epäselvä. Kehitysvaiheeseen kuuluu myös normaalia dramatisaatiota, joka voi vaikeuttaa rajanvetoa.
Psykiatrisen avun tarvetta ilmentävät kuitenkin: nuoren passiivisuus, ikätoverikontakteista vetäytyminen, elämänilon menettäminen, luopuminen itselle aikaisemmin tärkeistä asioista, toimintakyvyn aleneminen: koulunkäynnin ja keskittymiskyvyn vaikeutuminen; opiskelusuoriutuminen heikkenee, ei jaksa huolehtia hygieniasta, ei jaksa kiinnostua pukeutumisestaan, muutokset ruokahalussa, ei jaksa kiinnostua omasta terveydestään, viiltely, lääkkeiden käyttö yliannoksina, jatkuva humalahakuinen alkoholin käyttö, riskikäyttäytyminen liikenteessä sekä nukahtamis- ja univaikeudet.
Yleisimmät mielialahäiriöt nuoruudessa ovat masennustilat, pitkäaikainen masennus ja kaksisuuntaiset mielialahäiriöt.
Masennustilat ovat nuoruusikäisten keskeisimpiä terveysongelmia ja vakavien masennustilojen osuus depressiosta on jopa 85%. Vakavan masennuksen yhden vuoden esiintyvyys nuoruusiässä on havaittu olevan 8-10% ja pitkäaikaisen masennuksen esiintyvyys 1- 8%. Kaksisuuntaisten mielialahäiriöiden esiintyvyys on vähäisempää, 1 – 2%
Nuoruusikäisen masennuksen ydinoireet ovat: masentunut mieliala (jatkuva), mielihyvän kokemisen menetys, uupumus, itkuisuus, pitkäkestoinen masentunut mieliala, poikkeava ärtyneisyyys, kireys, vihaisuus, aloitekyvyn heikentyminen, keskittymisvaikeudet, ruokahalun muutokset, unen häiriintyminen, psykomotoriikan muutos, avuttomuuden ja syyllisyyden tunteet, kuoleman toiveet ja itsetuhokäyttäytyminen.
Pitkäaikainen masennus eli dystymia on oireistoltaan lievempi, mutta pitkäkestoinen. Se aiheuttaa kroonista alisuoriutumista ja toimintakyvyn heikkenemistä. 40 – 80%:lla vakavasti masentuneilla nuorilla on samanaikaisesti yksi tai useampi mielenterveyden häiriö: 1) pitkäaikainen masennus (40 –100%) 2) ahdistuneisuushäiriö (20 – 80%) 3) käytöshäiriö (8 –80%) 4) tarkkaavaisuushäiriö (0 – 57%) 5) päihdehäiriö (15 –35%)
Nuorten masennus, Tietoa nuorelle ja hänen perheelleen
Tarkkaavaisuushäiriöt
Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (attention-deficit/hyperactivity disorder, ADHD on tavallinen toimintakykyä heikentävä häiriö, jonka ydinoireet ovat tarkkaamattomuus, ylivilkkaus ja impulsiivisuus. ADHD:n diagnosointiin tarvitaan lapsen tai nuoren tutkimus, perhetilanteen ja muiden ympäristötekijäiden kartoitus sekä riittävästi tietoa toimintakyvystä eri tilanteissa. ADHD:n hoito suunnitellaan yksilöllisten tarpeiden ja tavoitteiden mukaan. Keskeisiä keinoja ovat lapseen tai nuoreen ja hänen ympäristöönsä kohdistuvat tukitoimet sekä tarvittaessa lääkehoito.ADHD:n hoito tapahtuu pääsääntöisesti perustasolla erikoissairaanhoidon tuella.
ADHD lapsilla ja nuorilla käypähoitosuositus
Käytöshäiriöt
Eriasteinen sosiaalisten normien rikkominen nuoruudessa on yleistä. Tällainen käyttäytyminen voidaan ryhmitellä kolmeen luokkaan. 1. Yksittäisiä, lieviä epäsosiaalisia tekoja, joita on valtaosa. Tällaiselle käyttäytymiselle on leimallista, että väärin tekeminen aiheuttaa nuorelle jälkeenpäin katumusta ja tuntuu itselle vieraalta. Tätä leimaa ajattelu ”en tee enää”. 2. Jatkuvat normirikkomukset, esimerkiksi luvaton kotoa poissa olo, koulupinnaus sekä toistuvat ristiriidat aikuisten kanssa. 3. Toistuvat rikolliset teot ja väkivaltaisuus. Leimallista, että nuori kokee, että hänellä on oikeus käyttäytyä näin eikä hän koe katumusta. Ryhmiin 2 ja 3 kuuluvat useimmat varsinaisista käytöshäiriöisistä kärsivät nuoret.
Käytöshäiriöt ovat yleistyneet viime vuosikymmenten aikana ja lasten ja nuorten käytöshäiriöiden yleisyys vaihtelee eri tutkimuksissa 3-14% välillä. Pojilla häiriöiden alkamisikä on keskimäärin 7 vuotta, tytöillä 13 vuotta. Pojilla häiriö on 3-5 kertaa yleisempää kuin tytöillä. Käytöshäiriöt jaetaan vaikeusasteen mukaan lievään, keskivaikeaan ja vaikeaan ja se jaotellaan myös alkamisajankohdan perusteella lapsena alkaneeseen (<10v.) ja nuorena alkaneeseen (>10v.). Diagnostiset kriteerit vaativat toistuvaa ja pitkäaikaista käytösmallia, jossa nuori rikkoo toisten perusoikeuksia tai iänmukaiseen sosiaalisen käyttäytymisen perusnormeja. Oireiden keston tulee olla vähintään 6kk, jolloin lapsella ja nuorella tulee ilmetä muutamia käytöshäiriöille tyypillisiä oireita, joita on eritelty tarkemmin käytössä olevassa ICD-10 tautiluokituksessa.
Varhaisnuoruuden (12-14v) käytöshäiriöille on ominaista, että nuoruuden kapinointi johtaa vakavaan normien ja ihmissuhteiden rikkomiseen. Tyypillistä ovat toistuvat äärimmäiset tunteenpurkaukset sekä pitkäkestoiset voimakkaat mielialan vaihtelut. Myös toistuvaa näpistelyä ja väkivaltaisuutta esiintyy. Varsinaisen nuoruuden (14-16v.) tyypillisiä käytöshäiriöiden piirteitä ovat ajattelun salpautuminen, passiivisuus, vakavat keskittymisvaikeudet, toistuva koulupinnaus, suuruuskuvitelmat, seksuaalinen holtittomuus sekä runsas päihteiden käyttö. Myöhäisnuoruuden (17-22v.) käytöshäiriöiden tyypillisiä piirteitä ovat pitkittynyt identiteettikehitys, päihdeongelmat, rikolliset teot ja väkivaltaisuus
Päihdeongelmat
Suomalaisnuorten ensimmäiset päihdekokeilut alkavat suhteellisen varhain, jo 12-13-vuotiaana.Päihteiden käyttö voidaan nähdä jatkumona: päihteettömyys - kokeilu – satunnainen käyttö – ongelmakäyttö – diagnosoitava häiriötila (väärinkäyttö tai riippuvuus).
Kokeilut ilmentävät usein psyykkisesti terveen nuoren rajojen kokeilua, mutta käytön säännöllistyminen altistaa kuitenkin riskissä olevat ongelmalliselle käytölle. Diagnoosiluokissa päihteiden käyttö jaotellaan lievempään päihteiden haitalliseen käyttöön ja vakavampaan päihderiippuvuuteen. Päihderiippuvuutta kuvaa pakonomainen halu, heikentynyt kontrolli, vieroitusoireet ja sietokyvyn kasvaminen. Päihderiippuvuudessa käyttö muodostuu elämän keskeiseksi asiaksi ja käyttö jatkuu haitoista huolimatta.
Päihteiden käytöllä on useita haittoja. Humalahakuiset juomatavat ja ongelmakäyttö nuoruusiässä altistavat ongelmajuomiselle myös aikuisiällä. Päihteiden käytön myötä riskikäyttäytyminen lisääntyy, jolloin tapaturmariski liikenteessä kohoaa. Päihteisiin liittyviä haittatekijöitä ovat mm. riippuvuuden kehittyminen sekä nuoruusiän normaalin kehityksen vinoutuminen. Tutkimusten mukaan runsas päihteiden käyttö nuoruusiässä on yhteydessä mielenterveysongelmiin kuten mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöihin. Mitä ongelmallisempaa päihteiden käyttö on ja mitä nuorempana käyttö on aloitettu, sitä todennäköisempää on myös muiden mielenterveyden häiriöiden olemassa olo.
Päihteiden käyttö -opas vanhemmille
Todellisuuden tajun häiriintyminen
Todellisuuden tajun häiriintyminen (psykoosi) on aina vakava oire, jolloin tarvitaan ammattilaisen arviota tilanteesta. Psykoosin alkuvaiheen oireita voivat olla outo olo, kyvyttömyys jakaa huomiota, ajatusten häiriintyminen, ajatusten tulviminen, ajatusten salpautuminen, vaikeus ymmärtää lukemaansa tai kuulemaansa sekä vaikeus tuottaa puhetta. Nuorella voi olla tunne huomion ja tarkkailun kohteena olemisesta, hän voi juuttua yksittäisiin näköhavaintoihin ja ympäristö ja itse saattavat muuttua oudoiksi ja vieraiksi.
Tyypillisiä alkuvaiheen oireita ovat myös vaikeus erottaa ajatuksia ja havaintoja mieli- ja muistikuvista, aisteihin liittyvät muutokset ja outoudet (kuulo- ja näköharhat), sekä liikkeiden poikkeavuudet.
Varsinaisesta psykoosin puhkeamisesta puhutaan silloin kun todellisuus on niin vääristynyt, että nuori ei tunnista mikä on totta ja mikä ei. Tällöin myös kuulo- ja näköharhat ovat tyypillisiä. On muistettava, että näitä oireita voi esiintyä yksittäin ilman että kyse on välttämättä psykoosista.
Todellisuuden tajun häiriöiden oireiden takia on syytä hakeutua tarkempaan arvioon terveysalan ammattilaisen luo: varhainen toteaminen ja varhainen hoito luovat pohjaa hyvälle toipumiselle.
Psykoottisia häiriöitä voi esiintyä kerran elämässä, päihteiden käyttöön liittyneenä, mutta myös osana pitkäaikaisia psyykkisiä sairauksia kuten skitsofreniaa, skitsoaffektiivista psykoosia, harhaluuloisuushäiriötä, vaikeita mielialahäiriöitä tai muita psykooseja. Psykoosin puhkeamiseen vaikuttavat perinnölliset sekä ympäristötekijät. Sairastumisen voivat laukaista erilaiset stressitekijät sekä päihteet, erityisesti kannabis.
Skitsofrenian esiintyvyys väestössä on noin 1 % ja lähes 60% tapauksista puhkeaa ennen 25 vuoden ikää. Sairauden ennakkovaiheen tunnistaminen on tärkeää ja haastavaa hoitojärjestelmälle, koska varhain aloitettu hoito parantaa toipumista. Psykoosioireiden kaltaisia oireita väestössä on n 15%, psykoosiooireita n. 5% ja psykoosidiagnoosi n. 1,5%:lla väestöstä.
Skitsofrenian käypähoitosuositus
Syömishäiriöt
Syömishäiriöt puhkeavat tavallisesti nuoruusiässä. Syömishäiriöihin kuuluvat laihuushäiriö (anoreksia nervosa), ahmimishäiriö (bulimia nervosa), lihavan ahmimishäiriö (BED) sekä sairaalloinen ylipaino (obesitas). Syömishäiriöiden esiintyvyys on lisääntynyt viimeisen 50 vuoden aikana erityisesti 15-24- vuotiailla nuorilla.
Laihuushäiriö (anoreksia nervosa) on yleinen eritoten tyttöjen keskuudessa. Laihuushäiriössä nuori aiheuttaa ja ylläpitää itsellään tarkoituksellisesti nälkiintymistilaa. Nuori pelkää painon nousua tai lihavaksi tulemista, vaikka saattaisikin olla alipainoinen. Häiriöön liittyy liikalaihuutta, pakkoliikuntaa, syömisen salailua sekä ruoan kätkemistä ja itse aiheutettua oksentamista. Suomessa laihuushäiriötä esiintyy n. 2%: lla 15-19 –vuotiaista. Laihuushäiriö estää nuoruusiän kehityksen normaalin etenemisen.
Ahmimishäiriölle (bulimia nervosa) on tyypillistä toistuvat, hallitsemattomat ja toisilta salatut ahmimiskohtaukset, jotka johtavat painon nousun estämisen yrittämiseen oksentamalla. Ahmimishäiriön esiintyminen vaihtelee eri tutkimusten mukaan 2-3 % - 10%. Ahmimishäiriöstä kärsivät ovat useimmiten normaalipainoisia.
Sekä laihuushäiriöön että ahmimishäiriöön liittyy usein suoliston toimintaa nopeuttavien (laksatiivisten) aineiden käyttöä tai nestettä poistavien lääkkeiden (diureettien) käyttöä. Nuori saattaa paastota. Erityisesti laihuushäiriöön liittyy pakonomaista runsasta liikuntaa.
Ylipainoisen ahmimishäiriö (BED) häiriö sisältää pakonomaista ahmimista, mutta ei sisällä oksentelua. Häiriö johtaa sairaalloiseen ylipainoon ja eri arvioiden mukaan 10-30%:lla ylipainoisista voidaan diagnosoida BED. Arvion mukaan 40% BEDiä sairastavista on miehiä.
Syömishäiriöiden syy-seuraussuhteet ovat epävarmoja, mutta tiedetään, että sairastumisriskiä lisääviä tekijöitä ovat geneettiset tekijät, naissukupuoli sekä kielteinen käsitys itsestä. Kaveripiirin, kiusaamisen ja median vaikutus on myös yhdistetty ruumiinkuva- ja syömishäiriöihin. Myös vaikeat elämäntapahtumat ja ahdistusherkkyys lisäävät sairastumisriskiä.
Syömishäiriöt lapsilla ja nuorilla käypähoitosuositus